Menneisyyden murusia osa 2

Jatkan siitä mihin edellisessä postauksessani jäin...

Kun kotiuduimme ensikodista alkoi oheiskäyttö meillä molemmilla oikeastaan samantien. Kiinni en jäänyt koska seulat olivat korvaushoidon takia muutenkin bubre positiivisiä (ja hoitajani ei tajunnut katsoa pistopaikkoja...) Samoihin aikoihin miehessäni alkoi näkyä merkkejä mielenterveys ongelmista, vainoharhoja yms. Kun sitten yhtenä päivänä ajoimme autolla, minä ratissa, kävi rakas mieheni yhtäkkiä kimppuun ja alkoi hakata päätäni rattiin 80km/h vauhdissa! Se tapaus säikäytti minut mutta olisimpa tuolloin tiennyt että se oli todellakin vasta alkua....

Seuraavien viikkojen aikana hän kävi kimppuuni yhä useammin ja useammin. Yritin kaikkeni etten "suututtaisi" häntä, mutta eihän se mitään auttanut koska syy väkivaltaan löytyi aina jostakin! Lopulta minun oli otettava poikani ja lähdettävä turvakotiin. Sieltä meidät siirrettiin piiloon toiselle paikkakunnalle (ensimmäisen kerran). Sitten mieheni joutui vankilaan ja voimme palata kotiin. Tässä välissä minun korvaushoitoni alkoikin sujua mallikkaasti, ilman oheiskäyttöä! Koko miehen vankilassa olo ajan hänen tilansa paheni. Sain jatkuvasti aivan psykoottisia kirjeitä häneltä ja tapaamisissa hän oli todella harhainen, muistan itkeneeni vartioille "ettekö te näe kuinka tämä ihminen luisuu tästä maailmasta.."!! Soitin vankilan terveydenhoitajalle ja sosiaalityöntekijälle, yritin kaikkeni saadakseni apua miehelleni. Viimein hän vaipui täysin psykoosiin ja hänet siirrettiin keskellä yötä vankimielisairaalaan. Siellä hän istuikin loppu tuomionsa ja kiitos "pakko lääkityksen" myös toipui nopeasti.


Odotin kauhulla hänen vapautumistaan ja kun se päivä viimein koitti luulin hetken että kaikki vielä järjästyy... Olin väärässä, niin väärässä....